Tämän vuotinen C-tyttöjen joukkue on siitä erikoinen poppoo, että näitä tyttöjä on vuosien aikana ehtinyt valmentaa yksi jos toinenkin valmentaja eikä harjoittelussa ole aina välttämättä pystytty takamaan tärkeää jatkuvuutta. Tänä vuonna tyttöjen valmennuksesta vastaa Aimo Manninen ja Seppo Kiiski, joista Seppo tekee nyt kolmatta vuotta yhteistyötä tyttöjen kanssa. Kuluneena kesänä ahkeran ja monipuolisen harjoittelun tulokset ovatkin jo alkaneet näkyä ja pelit ovat sujuneet kesän mittaan varsin mukavasti aikaisempaan verrattuna. Maakuntasarjassa tytöt ovat onnistuneet haastamaan vastustajiaan ja sieltä saldona onkin tähän mennessä kolme pistettä. Leirikarsintasarjaa pelatessa joukkue on saanut pisteitä Joensuulta, Kiteeltä ja Saarijärveltä ja kaiken kaikkiaan pisteitä on kertynyt kahdeksan pistettä. Pisteitä arvokkaampia asioita tänä vuonna peleistä ovat olleet tyttöjen kesän mittaan parantuneet peliotteet, pelikokemuksen karttuminen ja upeat suoritukset.
C-tytöt ovat ahkera joukkue, joka on valmis tekemään töitä kehittyäkseen ja joukkue tunnetaan myös kovana talkootöiden tekijänä. Monet tytöistä ovatkin tuttuja myös kentän laidalta tuomarointihommista ja muutama tytöistä edusti Siilinjärven Pesistä myös Varkauden tuomarileirillä. Tänä kesänä tyttöjä työllistää myöskin SiiPen tori- ja jäätelökioski, joten tervetuloa kaikki herkuttelemaan Ingman-jäätelöllä!
Tytöt ovat leireilemässä Tampereella 22.7- 27.7. Paikan päälle sattuvat ovat lämpimästi tervetulleita seuraaman pelejä ja kannustamaan tyttöjä voittoon.